Vill du också bli VIP?
Elokuu 2006Uusi ja elegantti Lambi Satin&Gourmet polveutuu Leni- ja Lambi -pehmopaperituotteista, jotka tuotiin markkinoille jo 40 vuotta sitten. Lambi-tuotemerkki on lanseerattu Ruotsissa, Vita Lamm -nimellä 1962. Vita Lamm muuttui Lambiksi vuonna 1987, ja samalla Lambia alettiin myydä myös Ruotsin ulkopuolella. Nykyinen konsepti tuotiin markkinoille vuonna 1995 Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa Lambi esiteltiin vuonna 1997, ja Puola oli vuorossa vuonna 2003. Vuonna 2005 Lambi lanseerattiin Venäjälle. Lambi-tuotteet valmistaa Metsä Tissue.
Ambientia on toteuttanut Metsä Tissuen persoonalliset verkkopalvelut ja niiden teknisesti vaativat julkaisualustat. Brändisivustojen suunnittelussa on huomioitu eri tuoteryhmien kohderyhmät ja markkina-alueet. Esimerkiksi Lambi VIP Club on rekisteröitymisen vaativa kuluttajapalvelu, joka on toistaiseksi suunnattu vain Ruotsin ja Norjan markkinoille. Lambi VIP Club on loistava esimerkki verkkomedian onnistuneesta hyödyntämisestä lojaalien kuluttajien palvelukanavana. Norjan markkinoille toteutettiin verkkopalvelun yhteyteen Lambi-verkkopeli. Pelin tarkoituksena on antaa käyttäjille mahdollisuus voittaa samoja tuotteita, joita voi voittaa ostamalla Lambi-tuotteita. Näin huomioitiin paikallinen lainsäädäntö, ja kampanja saatiin toteutettua. Verkkopalvelujen suunnittelussa on huomioitu tarkasti brändien muu markkinointiviestintä, sekä digimedian uudet mahdollisuudet.
Tutustu tarkemmin Metsä Tissuen ja sen brändien sivustoihin:
www.metsatissue.com
www.lambi.com
www.serla.com
www.katrin.com br
Metsä Tissue on Euroopan neljänneksi suurin pehmopaperituotteiden toimittaja ja markkinajohtaja Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Puolassa. Se on myös maailman johtava ruoanlaittopapereiden valmistaja. Metsä Tissuen tavoitteena on olla maailman johtava pehmo- ja ruoanlaittopaperitoimittaja. Yhtiö tähtää voimakkaaseen kasvuun valikoiduilla markkinoilla Euroopassa. Korkealaatuisilla pehmo- ja ruoanlaittopaperituotteillaan Metsä Tissue pyrkii osaltaan tekemään ihmisten arjesta mahdollisimman mukavaa. Metsä Tissuen liikevaihto on lähes 800 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on 3 600 henkilöä. Metsä Tissue on osa Metsäliittoa, joka on maailman kymmenenneksi suurin metsäteollisuuskonserni.


Tilaa tiedotteet RSS-muodossa
Lue myös uutiskirjeemme
ambientia.fi