Vanajanlinna tulvillaan tunnelmaa myös verkkopalvelussaan 

Elokuu 2007

Vanajanlinna tarjoaa idyllisen ympäristön tilaisuuksille aina kokouksista juhliin. Monet ovat viettäneet romanttisessa linnassa häänsä, mutta alueelta löytyvät myös modernit kokous- ja konferenssitilat. Nykyisen päälinnan rakentaminen aloitettiin vuonna 1919, ja saatiin valmiiksi viisi vuotta myöhemmin. Vanajanlinnan kantatilan Äikäälän historia ulottuu vielä kauemmas, aina varhaiselle keskiajalle saakka.

Vanajanlinnan tunnelmallinen ympäristö ja tilat yhdessä herkullisen ruoan, ammattitaitoisen henkilökunnan, majoitusmahdollisuuksien sekä monipuolisten ohjelmapalveluiden kanssa, mahdollistavat monenlaisten tilaisuuksien järjestämisen tarpeidesi mukaan. Ei myöskään sovi unohtaa Euroopan arvostetuimpien joukkoon kuuluvia Linna Golfin kenttiä.

Verkkopalvelu - tärkeä myynnin työkalu

Ambientia on tehnyt yhteistyötä Vanajanlinnan kanssa vuodesta 2002 alkaen. Vanajanlinnan verkkopalvelu oli tuolloin yksi ensimmäisistä Ambientian toteuttamista täysin Java-pohjaisista verkkopalveluista. Yhteistyö alkoi olemassa olleen verkkopalvelun uudelleen rakentamisesta, jonka jälkeen sitä on kehitetty eteenpäin.

Suurin haaste on rakentaa palvelua ulkomaisten asiakkaiden tarpeisiin. Verkkopalveluun tehdään jatkuvaa kehitystä ja päivitystä, ja useimmat päivitystyöt liittyvät sivustolla monessa kohtaa käytettyihin flash-kuvakoosteisiin. Vanajanlinnan myyntipäällikkö Hanna Velin korostaa verkkopalvelun olevan ensiarvoisen tärkeä avustava työkalu myyntipalvelussa.

- Myynnin ja asiakkaan on helppo yhdessä suunnitella tilaisuutta, asiakkaan päästessä linnan tunnelmaan jo verkkopalvelua käyttäessään, Velin kertoo. - Näin asiakkaalle syntyy heti oikea käsitys alueesta, tiloista sekä palveluista.

Hanna Velin kertoo, että monet Vanajanlinnan asiakkaat ovat myyntipalveluun soittaessaan jo valmiiksi avanneet verkkosivut, jolloin keskustelun edetessä asiakkaan on helppo siirtyä selkeillä sivuilla palvelusta toiseen.

Seuraavan askeleen verkkoviestinnässä Vanajanlinna ottaa nyt syksyn kynnyksellä siirtyessään käyttämään sähköistä uutiskirjepalvelua. Vanajanlinnan verkkopalvelun ja lisätietoa löydät osoitteesta www.vanajanlinna.fi.