21.01.2010 09:13

Ambientialle kannattavaa kasvua haastavasta markkinatilanteesta huolimatta

 

Ambientian liikevaihto kasvoi 5 % vuonna 2009 ollen hieman yli 4,2 miljoonaa euroa. Arvioidusta viiden miljoonan euron tavoitteesta jäätiin selvästi, mutta tästä huolimatta tulos pysyi kuitenkin positiivisena. Ambientian toiminta on ollut kannattavaa aina toiminnan aloittamisesta vuonna 1996 asti.

Menneenä vuonna Ambientian asema Suomen johtavana wikiympäristöjen toimittajana vahvistui. Ambientian perinteisen verkkopalveluosaamisen roolia vahvistettiin integroimalla siihen sosiaalisen median välineitä. Yhtenä esimerkkinä tästä Finnair Oyj:lle toteutettiin viestintäratkaisu, jossa wiki ja portaali on yhdistetty julkaisijan työpöydäksi, joka mahdollistaa tarkan ja hallitun prosessin verkkosisällön julkaisuun. Lisäksi Liikenneviraston Meriosastolle toteutettiin wiki-ympäristöä hyödyntäen ratkaisu, joka yhdistää ympäri vuorokauden, eri paikkakuntien välillä tehtävää viestintää.

Vuoden aikana järjestötoiminnan aktiivisuus korostui Ambientian projekteissa. Ambientia toteutti Suomen Ekonomiliitto SEFE ry:lle laajan verkkopalvelun uudistuksen. Lisäksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL saatiin Ambientian asiakkaaksi.

Ambientia oli konsultointiyhtiö Deloitten toteuttamanTechnology Fast 50 –listauksen perusteella 35. teknologiakasvuyritys Suomessa. Ambientia oli mukana myös tammikuun alussa julkaistulla Kauppalehden Kanta-Hämeen maakunnalliset menestyjät –listalla.

Vuodesta 2010 Ambientia odottaa edellistä vuotta parempaa, ja odotusten, erityisesti entistä laajempien yhteisöllisten ratkaisujen osalta, uskotaan realisoituvan silloin. Lisäksi käynnissä on kehittämishankkeita, joiden odotetaan vaikuttavan palvelutarjontaan ja asiakaspalveluun positiivisella tavalla.

Lisätietoa

Ambientia Group Oy
Ville Availa
Toimitusjohtaja
Puhelin 040 514 5939


Ambientia on yksi Suomen suurimmista sähköiseen liiketoimintaan, viestintään ja yhteisöllisiin ratkaisuihin erikoistuneista asiantuntijayrityksistä. Yrityksessä työskentelee 70 henkilöä Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Tampereella ja Turussa. Toteutamme pitkäaikaisille asiakkaillemme portaaleja, asiakaskohtaista ohjelmistokehitystä sekä sosiaalisen median ratkaisuja. Tunnetuimpia asiakkaitamme ovat mm. Stockmann, Finnair, Ramirent, Securitas sekä Elintarvikerturvallisuusvirasto Evira.

www.ambientia.net