21.03.2012 08:55
Ambientia kasvatti liikevaihtoaan 30 prosenttia ja tuplasi tilauksensa
Ambientia-konsernin liikevaihto tilikaudella 2011 kasvoi 30 % nousten lähes 6 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja oli 8 %. Vuonna 1996 toimintansa aloittanut Ambientia ei ole koskaan tehnyt tappiollista tilinpäätöstä ja sen liikevaihto on jokaisella tilikaudella ollut edellisen tilikauden liikevaihtoa suurempi.
Viisitoista vuotta täyttänyt Ambientia löytyi viidettä kertaa peräkkäin konsultointiyritys Deloitten julkaisemalta Suomen
Technology Fast 50 –kasvulistalta. Vain muutamia yrityksiä Ambientian lisäksi on ollut listalla jokaisena vuonna peräkkäin.
Ambientia sai lisäksi Asiakastiedon erikoissertifikaatin viiden vuoden peräkkäisestä, korkeimmasta Rating Alfa –luottoluokituksesta.
Vuoden 2011 alussa Ambientia nousi maailman johtavien wikiratkaisu-toimittajien joukkoon saavuttaessaan Pohjoismaissa ainoana toimijana korkeimman kumppanuustason maailman suurimman kaupallisen wiki-toimittaja Atlassianin kanssa. Ambientialla on myös erityinen liiketoiminta-alue kaupallisille wikiratkaisuille, joiden suurimpia toimittajia se on Suomessa.
Vuoden 2011 aikana toteutettuja merkittäviä projekteja olivat mm.
Uponor Koti –verkkopalvelu, Finnairin Customer Experience –ympäristö,
Aspon verkkopalvelu sekä
Tammen uusi portaali.
Merkittävää oli, että Ambientian asiakaspalvelukeskuksessa työskentelevä sovelluskehittäjä Henna Kautto valittiin
vuoden 2011 Service Desk –asiantuntijaksi
HDI Nordicin järjestämässä kilpailussa.
Vuonna 2012 Ambientia tavoittelee noin 7,0 miljoonan euron liikevaihtoa sekä pyrkii kasvattamaan henkilöstönsä määrää reilulla kymmenellä asiantuntijalla. Uusia henkilöitä on rekrytoitu tämän vuoden alussa jo neljä. Lisäksi toimintaa Ruotsissa tullaan laajentamaan.
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Ville Availa, Ambientia, puhelin 0290 010 531,
Ambientia on vuonna 1996 perustettu asiantuntijayritys, joka suunnittelee ja toteuttaa erilaisiin tarpeisiin räätälöityjä verkkopalveluja ja verkkosovelluksia, sekä tarjoaa niihin liittyvää kokonaispalvelua konsultoinnista ylläpitoon. Ambientialla työskentelee yhteensä noin 80 henkilöä Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Tampereella, Turussa ja Tukholmassa. Ambientia-konsernin muodostavat emoyhtiö Ambientia Group Oy sekä tytäryhtiöt Ambientia Oy, Ambientia West Oy, Codezilla Oy ja Ambientia Sweden Ab.
www.ambientia.fi

ambientia.fi